Teos on suorastaan uskomaton kuvaus suuren tavaratalon synnystä ja 1800-luvun puolivälissä tapahtuneesta kauppatavan muuttumisesta, mikä jyräsi pikkupuodit armotta alleen. Vaikka kuvaus on ylitsevuotavaa ja vaikuttaa hurjasti liioitellulta, se on mitä ilmeisimmin todenmukaista. Zola nimittäin kuvasi oman aikansa tapahtumia, ja etenkin tavaratalojen toimintaan ja kehittymiseen hän tutustui perusteellisesti. Hän havainnoi ja haastatteli, tutki ja tutustui. Hän teki suuret määrät muistiinpanoja ja myös hänen vaimonsa osallistui työhön luetteloimalla sen ajan kankaita, vaatteita ja värejä. Joskus lukiessa tämä tietomäärä lähes läkähdytti ja pysähdytti tarinan etenemisen.
Zola tuo loistavasti esille silloin syntyneet kaupankäynnin rakennemuutokset ja uudet toimintatavat, jotka ovat yhä tänä päivänä käytössä monissa yrityksissä. Myyjien saamat bonukset, tuotteiden alennetut hinnat, tavaravaraston nopea kierto sekä näkyvä mainostaminen muuttivat perinteistä kauppatapaa radikaalisti.
"Mainonta ennen kaikkea edusti suurta voimaa ja Mouret tiesi tämän. Vuosittain hän käyttikin kolmesataatuhatta frangia luetteloihin, ilmoituksiin ja julisteisiin. Kesäuutuukisen myyntiä varten hän oli ottanut kahdensadantuhannen kappaleen painoksen eräästä myyntiluettelostaan. Viisikymmentätuhatta niistä käännettiin vieraille kielille ja lähetettiin ulkomaille. Mouret varusti luettelot kuvin ja liitti lehtiin kangasmalleja. Mahdollisuudet mainostukseen olivat rajattomat. Kaupungissa ei ollut paikkaa, jossa Naisten paratiisin nimeen ei olisi törmännyt. Talojen seinissä, sanomalehdissä ja jopa teattereiden esiripuissakin tuo nimi sykähdytti katselijaa."
Mielenkiintoisinta tässä kaikessa on se, että nämä valtavat tavaratalot oli suunniteltu nimenomaan naisia ja heidän todellisia tai kuviteltuja tarpeita varten. Tarkkanäköisenä Mouret piti naisia voimattomina vastustamaan houkutuksia. Erityisesti heidän heikkouteensa ostaa tavaraa ilman tarvettakin Mouret kehitti alennusmyynnit. Ja naiset sortuivat kiusauksiin, joutuivat ostohulluuden valtaan ja vyöryivät tavarataloon.
"Kaikkiin näihin höpsötyksiin nuo naisparat tyhjensivät kukkaroittensa vähäiset varat. Kyynärpäillään tönien ja kiihkosta kuumina he tungeksivat korien ja hyllyjen ympärillä. Kymmenen centimen pitsit, kahdenkymmenenviiden centimen nauhat, viidentoista centimen sukkanauhat, käsineet, alushameet, solmiot, sukat ja puuvillasäärystimet katosivat ahnaiden naisten käsiin kuin maa olisi ne niellyt."
Uusien toimintatapojen mukanaan tuomat ongelmat kuvataan kirjassa realistisesti. Näpistely, kateus ja kyttäily lisääntyi. Tänä päivänä ajankohtainen ja paljon puhuttu kiusaaminen oli myyjien välillä yleistä ja Zola kuvaa sitä mieleenpainuvasti.
Miesasiakkaista ei kirjassa näy jälkeäkään. Miehet mainitaan korkeintaan aviomiehinä, jotka ansaitsivat rahaa ja joskus joutuivat perikatoon vaimon ostohulluuden vuoksi. Heräsi väkisinkin kysymys, olisiko nykyinen kulutusyhteiskunta syntynyt naisluonnon heikkouksien pohjalta?
