torstai 12. tammikuuta 2012

Tietovisavoitto sekä Anne B. Ragden trilogia


Viime marraskuussa voitin yhden Bookyn viikottaisista ”tietovisoista”(* Facebookissa. Sain voitollani tehdä 50 euron arvosta ostoksia Booky.fi:ssa. Valinta oli vaikea. Tuntui, että on paljon helpompi ostaa kirjoja lahjaksi kuin itselle. Nyt olin kuitenkin päättänyt ottaa voiton melkein kokonaan omiin käsiini. Vain yksi kirja on vähän myös toista henkilöä varten.

Erilaisten alennusten ja muutaman oman euron lisäyksen jälkeen voittokasani näytti tältä:


Sisimmässäni oli suuri tyytyväisyys, kun katselin pinoa, josta tiesin olevan pidemmäksi aikaa lukunautintoja. Pienen pohdinnan jälkeen aloitin norjalaisen Anne B. Ragden trilogiasta Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt.

Tarinan siivittämänä lennähdin suoraan norjalaiselle sikatilalle. Melkein tunsin sen hajun nenässäni, niin vahvasti eläydyin mukaan. Sikatilaa hoitaa kolmesta veljeksestä vanhin ja tilalla asuu myös poikien omituisesti syrjitty isä. Veljeksistä keskimmäinen on hautausurakoitsija, joka elää ja toimii lähikaupungissa, mutta käytännössä kaukana tilasta ja sen asioista. Nuorin nauttii elämästä miesystävänsä kanssa Kööpenhaminassa pyrkien unohtamaan koko perheensä. Tarinan keskiöön ilmestyy vanhimman veljen lyhyestä nuoruusajan suhteesta syntynyt tytär. Sukulaiset tuo yhteen poikien äidin kuolema.

Luettuani ensimmäisen kirjan kiitin onneani, että minulla oli heti käsillä myös jatko-osat. Berliininpoppelit nimittäin päätti tarinan niin kesken, että sitä oli ihan pakko päästä heti jatkamaan. Totta puhuen jatkaisin mielelläni lukemista vielä Vihreiden niittyjenkin jälkeen.

Parasta antia kirjoissa ovat veljesten henkilöhahmot. Sikatilallisen ja hautausurakoitsijan poikamieselämät ovat yhtä kaukana Kööpenhaminalaisen homoparin ylellisestä elämästä kuin maa on kuusta. Miesten kohtaamisissa vuosien jälkeen kirvoitti monet itkunsekaiset naurut.

Oikeastaan koko trilogia kulkee yhdestä inhimillisestä tragediasta seuraavaan ja itsekkäiden ihmisten yrityksillä pysyä ulkopuolella ja elää pelkästään omaa elämäänsä. Kun elämät ja tarinat sekoittuivat toisiinsa, ne aiheuttivat vuoroin naurua vuoroin toivonsekaista ahdistusta. Teksti kulkee sympaattisesti ja ottaa lukijan mukaansa.

Tarina on esitetty sarjana FST:llä keväällä 2010 ja uusintana viime kesänä, mutta se on mennyt minulta täysin ohi. Jos se vielä joskus uusitaan, niin aivan varmasti istun nakutettuna ruudun ääressä. Löysin kiinnostavan analyysin sarjasta täältä.

Yksittäisinä kohtauksina pidin nuorimman veljen, Erlendin, töiden esittelyjä. Hänen rakentamiensa näyteikkunoiden somistukset olisi ollut kiinnostava nähdä, ja ehkä niitä olikin esillä tv-sarjassa.

Aivan ikkunaruudun eteen, ojentuvien hopeakäsivarsien eteen hän halusi panna kaksi puoliksi juotua samppanjalasia ja miltei tyhjän Bollinger-pullon, kappaleiksi revittyä lahjapaperia ja nauhaa aivan kuin joku olisi juuri avannut lahjapaketin, ja pienen avatun rasian, josta näkyi suuri ja komea karaatin timanttisormus, ja pienet raakasilkkiset stringit, jotka oli ikään kuin viskattu samppanjapullon eteen… Hän ei ollut kertonut omistajalle pikkuhousuista, mutta hehän olivat Kööpenhaminassa, mies ihastuisi viitteelliseen ajatukseen kiitollisen naisen vastauksesta.

----

*) ”Auta Lassea” –tietovisan kysymys kuului: ”Kumpi maksaa enemmän konsonantti vai vokaali?” Vastasin, että Konson Antti maksaa enemmän, koska ainahan miehet maksaa.